On maanantai, kesäkuun 3 päivä 2013. Ihana aurinkoinen ja lämmin päivä painuu iltaa kohti. Sisällä oleva, odottava koiramamma ilmaisee emännälleen pissahädästään. Hän ei itse enää viimeisillä odotuspäivillään avaa ulko-ovea kuten normaalisti vaan kertoo emännälle tarpeistaan istumalla viereen ja "keskustelemalla" emäntänsä kanssa. Emäntä avaa oven ja pyytää koiraa käymään pissalla. Jostain syystä emäntä lähteekin mukaan ja mamma jolkottelee vieressä kuten aina ja jutustellaan niitä näitä. Paluumatkalla emäntä huomaa Ystävänsä valuttavan vihreää. Paniikki iskee ja googlettamalla selviää vaikka mitä. Kiiruusti soittamaan eläinlääkärille... ei vastaa, ei vastaa, ei vastaa. Apua!!! Nyt vastaa ja äkkilähtö lääkäriin. Mamma kyytiin ja menoks.
Eläinlääkäri odottikin meitä jo piikit tanassa ja kohta mamma huilas rennosti. Leikkaus alkakoon! Pian meillä on pieniä pötköjä, näitä on jo odotettu. Pötköjä alkoi tulla vauhdilla. Niitä hierottiin ja lämmitettiin. Pötkö pötkön perään tuli pöydälle hoivattavaksi ja onneksi emännän tytär oli mukana, sillä kaikki apu oli tarpeen. Pötköjä on kahdeksan pöydällä, kun lääkäri huikkaa, vielä yhdessä torvessa on tulokkaita. Apua! Montako näitä tulee? Huikkaan vastaukseksi, nää kyllä jo riittää, mutta vastalausetta ei otettu vastaan vaan parvi kasvoi.
Koiravauvat saivat ensimmäiset hömpsyt lääkärissä ennen kotimatkaa. Joukon pienin haukkasi suuhunsa mamman suurimman tisun ja imi ahnaasti, minun on nälkä! Hoitaja oikein ihmetteli, kun tuo nisä ei muille kelvannut ja tämä venytti pienen suun auki ja maiskis. Kotiin päästyä vaaka esiin ja punnitsemaan uudet tulokkaat. Kokoero pienimmän ja suurimman välillä on valtava. Pienin pentu painoi vain 215 g, kun suurin pentu painoi 465 g.
Allaolevista kuvista kokoero käy hyvin ilmi (pennut ovat näissä jo hieman vastasyntynyttä vanhempia):
Ensimmäiset päivät olivat haasteellisia ja tekemistä riitti, kun mammaa ja pentuja oli hoidettava huolella. Ensimmäisenä aamuna käytiin melkoinen keskustelu koiraäidin kanssa, että kuka pennut hoitaa (ensimmäisen kahden viikon aikana nukuin n. 15 tuntia, joista suurimman osan koirien vieressä ja näihin päiviin mahtuu monen monta hauskaakin tarinaa).
Pienin koiravauva syötettiin takatisuista, jotta saa helpoiten eniten maitoa. Hänelle annettiin myös pikkaisen muuta extraa, jotta paino nousisi. Paino vain laskee. Torstai on kriittinen päivä. Aamupaino ennen syöntiä on vain 185 g. Ennen puolta päivää pentu viilenee ja on todella heikko. Otan hänet paitani alle lämmittelemään, hieron ja lämmitän. Annan hyvin pieniä määriä extramaitoa sekä buusteria, imen emän nisästä ruiskuun pieniä määriä maitoa ja annan heikolle vauvalle. Puolen päivän aikaan pentu on veltto ja tunnen, kuinka henki lähtee hänestä pois, henki nousee kohti taivasta. Itken ja hieron, lämmitän ja ruokin. Rukoilen, älä pieni lähde luotamme pois, olet niin tärkeä! Ihme tapahtuu. Pieni virkoaa ja voimistuu, jaksaa jälleen syödä itse emän nisästä. Todella kriittinen hetki on ohitse. Pienen erityishoito jatkuu viikkoja, kuukausia. Häntä puhutellaan Pikkuna. Muut alkavat liikkua paremmin, silmät aukeaa. Pikku kehittyy muita hitammin. Hitaasti, mutta varmasti.
Pennut alkavat ulkoilla lämpöisellä ja aurinkoisella säällä. Pikku vilustuu helposti. Hän kuitenkin nauttii ulkoilusta ja hänet kiedotaan peittoon ja ulkoilun riemut ovat käsillä! Pikku ulkoilee muita vähemmän. Sisälläkin häntä pidetään lämpöisenä, jotta kasvu kiihtyisi. Muilla pennuilla paino nousee vauhdilla, Pikun paino nousee hitaasti.
On nimeämisen aika. Huomaamme, että pienin pentu tunnistaa nimen Pikku. Hän tulee luokse, kun sen nimen sanoo. Nimi on hassu, mutta eihän sitä voi enää muuttaa, kun hän nimen tunnistaa.
Pentujen neniä pitää vähän testailla ja vertailla...
Kun teimme hajutestejä, Pikku seurasi jokaisen hajun aina alusta loppuun hyvin tarkasti ja sitkeästi. Jotkut olivat löytäneet hajun päässä olevan herkun, toiset olivat painuneet leikkeihin ja omiin touhuihin, kun Pikku antoi nenän viedä muista välittämättä ja hänelle laitettiinkin oma palkkio hyvästä työstä.
Pikku on ollut pentueen sitkein kaveri alusta asti.
Pikku oli erityinen äidilleenkin. Äiti hoiti ja nuoli Pikkuistaan eniten. Joskus tätä piti hieman rajoittaa, ettei toinen kulu puhki ;)
Kun pennut kasvoivat ja he alkoivat asustaa päivisin ulkona, Pikulla oli oma oikeus olla sisällä. Kun pennut alkoivat yöpyä kopissa, Pikulla oli oma peti äitinsä vieressä sisällä. Muiden pentujen leikit olivat välillä rajuja, mutta Pikku piti itsestään hyvin huolta. Hän oli hyvin ärhäkkä puolustamaan itseään. Kerrankin kolme pentua "hyökkäsi" kimppuun, niin hän murisi ja puri, pyöri ja hyöri, joten kaverit totesivat, tuohan on vaarallinen ja pakenivat muihin puuhiin =) Nyt, lähes 12-kuukauden iässäkin Pikulla on loistava pelisilmä. Pikku leikkii usein äitinsä kanssa ja ne väistö- ja hyökkäysliikkeet ovat upeita ja nopeita, äiti ei voi kun ottaa "iskuja" vastaan.
Loppukesä oli ihanaa aikaa. Pellot oli puitu ja tehdään lenkkejä puiduilla pelloilla sekä lähimetsissä. Saamme leikkiä ja puuhastella keskenämme. Meno on aina villiä ja vauhtia riittää. Pikku ottaa asiat rauhallisemmin ja nauttii vähäisemmästä vauhdista.
Joulukuun alussa alkaa jälleen vastoinkäymiset. Pikulle nousee kuume 39,5. Hän alkaa aristamaan oikeaa takajalkaa. Toisena päivänä saan ajan eläinlääkärille, vasta iltapäivälle. Jalka turpoaa, on kipeä. Pääsemme eläinlääkärille, joka toteaa, että moniniveltulehdus. Ajattelin, että tässäkö tämä nyt on ja itkin. Pelkään, että Pikku joutuu lähtemään luotamme. Eläinlääkäri ei oikein uskalla antaa minkäänlaista ennustetta. Tautia on kuulemma lähinnä hevosilla, toiset paranee, toiset ei. Päätän, että tämäkin selätetään. Perkule, tämä oikeasti selätetään! Nyt ollaan jo niin monta taistelua voitettu.
Seuraava kaksi viikkoa on hyvin kriittistä aikaa ja pitäisi olla liikkumatta, antaa jalan levätä ja parantua. Hey, mä oon vasta pentu ja pitäisi olla liikkumatta!! Olen aina tykännyt liikkua ulkona ja tykkään käydä moikkaamassa kavereitani. Nyt liikkumista on pakko rajoittaa, ulkoilu on minimoitava ja hän on vähän kärttyinen siitä, kun kesken kivojen leikkien kannetaan aina sisälle. Rappuja en anna Pikun kulkea ollenkaan vaan niissä Pikun kannoin aina.
Jalka alkaa parantua nopeasti. Pikku alkaa laittaa painoa jalalle nopeasti, kuitenkin ontuen. Jalka on hieman outo, vempula, ei kuitenkaan kipeä. Käydään uudelleen eläinlääkärissä ja todetaan, että nivel on ehkä vaurioitunut. Se saattaa parantua, kun liikkuminen ehdottomasti minimoidaan. Yli kuukauden kannan hänet raput alas ja ylös, ulkoillaan minimaalisesti odottaen ihmettä. Päätin, että teen mitä tahansa, mutta tämä parannetaan. Tämä pieni kaveri on niin tärkeä lapsillekin ja luonne on mitä ihanin.
Lapsille oli erittäin tärkeää, että Pikulla on oma joulukalenteri, koska tämä saattaa olla Pikun ensimmäinen ja viimeinen joulu. Kalenteri avattiin aina iltaisin ihanin tunnelmin. Joulun lähestyessä Pikku osasi jo itse avata kalenterin luukun, kun siihen ensin lapset tekivät alun.
Pikkua hellittiin ja hoivattiin, hän oli todella erityinen. Joka päivä elettiin kuin se olisi viimeinen, nautittiin kaikesta, oltiin lähellä ja yhdessä.
Pikku sai omia erikoisoikeuksia ennen joulua, kun pelkäsin eniten, että nyt tästä ihanasta paketista on luovuttava. Hän sai oman joulukalenterin, oli oikeus olla sohvalla ja mistä hän nautti eniten, oli nukkuminen lasten kainalossa. Kaiken kurjuuden lomassa oli tehtävä olosuhteet, että hän nauttii elämisestä ja haluaa itsekin parantua.
Melkein kaksi kuukautta, ja jalka on lähes normaali. Jes! Lopulta pienen sissin jalka kuntoutui täysin. Pikku on äärimmäisen nöyrä luonteeltaan. Useamman viikon sen jälkeen, kun jalka oli kokonaan kunnossa, tuntui, että hän kiitti monta kertaa päivässä elämästään. Hän tuli nöyränä viereen ja pökkäsi kuonollaan kiitokset. Katsoi suoraan sieluun kiittäen, että saan olla luonanne.
 |
| Olenko suloinen? |
Pikulla oli paljon leluja pienestä pennusta saakka. Pikku oli ainut, joka osasi leikkiä näillä ilman, että ne ovat heti riekaleina. Lelut ovat olleet aina hyvin tärkeitä ja niillä leikitään paljon. Heitellään, ravistellaan ja pureskellaan hellästi, leluja rikkomatta.
 |
| Pikku ja samppi |
Kevätauringon paistaessa Pikku nautti hurjasti ulkoilusta. Hän sai tulla ja mennä vapaasti sisälle ja ulos. Ulkona aamupäivällä aurinko paistaa koiratarhan taakse ja Pikku tykkää kölliä siellä seurustellen sisarustensa kanssa. Koko katras nauttii ihanasta kevään auringosta! Välillä Pikku käy ropsuttamassa oven takana, että hei, kotona olen ja painuu takaisin ulos puuhastelemaan omia juttujaan.
 |
| Pikku ja äiti |
Kun lähdemme jonnekin, Pikku menee mummulaan. Pikun mummula on äidin ja pystärivanhuksen tarha. Kun Pikulle sanoo sisällä: "Mennään mummulaan!", häneen tulee valtavasti virtaa. Hän ravaa ovelle ja kun se aukeaa, siitä juostaan suoraan mummulan ovelle ja rähinät alkakoon. Mummut laitetaan ojennukseen ;)
Suuri kiitos Pikun elämästä kuuluu meidän parille eläinlääkärille, joita haluan erityisesti kiittää monista neuvoista sekä avusta suuren hädän hetkellä. Pikun ensimetreillä toiselta kysyin, että onko tässä mitään järkeä, hän totesi: "Jokainen elämä on tärkeä. " Tätä olen noudattanut, tehnyt töitä ja nauttinut sen hedelmästä. Pikku on äärimmäisen älykäs ja hieno koira, kuuliainen ja nöyrä, tottelevainen. Hän nauttii elämästään täysillä ja metsälenkit ovat erityisen mahtavia. Iltaisin Pikku kömpii tyttären kanssa nukkumaan. Varovasti tytön jalkojen viereen asettuen, astumatta tytön päälle, aistikkaasti halien, tuomaan lämpöä ja aitoa rakkautta.
Asiat vaan sujuu itsekseen. Kaikki eivät synny muotovalioksi eikä käyttövalioksi. Mutta silti voi olla paljon enemmän; elämän valio.
Pikku - elämän valio!
Kuvia matkan varrelta:
 |
| Pikku ja Peku |
 |
| Pötköttelyä ilta-auringossa |
 |
| Kolmen kerroksen väkeä. Äiti ja tyttäret |
 |
| Pikajuna Meksikoon! |
 |
| Sisarusrakkautta |
