sunnuntai 27. tammikuuta 2013

AlbaBabY uutta

 
Tanskalainen Majken Banke - AlbaBabYn äiti on laittanut taas parastaan ja sen hedelmistä saamme nyt nauttia. Jeriikaan Alban kevään mallisto on osittain saapunut ja tässä kuvakollaasi osasta niistä. Värit ovat kertakaikkisen upeita!
 
 
 
 
 Puuvillakankainen mekko,- tunika ja shortsihaalari. Keltaisessa mekossa on takana kaksi valkeaa kukkanappia vierekkäin. Tunikassa on punaiset nepparit takana.

 AlbaBabYn crawlersien tyyliin kuuluu isot napit henskeleissä ja tuttu linja jatkuu tässäkin mallistossa. Henskelien kahdet napinlävet tuovat pidemmän käyttöiän haalareille.








Keltaiset crawlersit sekä viereisen kuvan huppari ja housut on valmisettu farkun näköisestä neuloksesta. Sinisissä Aivin button pantseissa on isot ruskeat napit sepaluksen kohdalla. Näissäkin housuissa on säädettävä kuminauhavyötärö. Huppari on tulossa myöhemmin myyntiin.

 
Baggy pantsien käyttöikä on myös hyvin pitkä. Alkuun ne saavat kuvan mukaisesti lötköttää ja lapsen kasvaessa lahkeen lötkötys vähenee.  Baggyissa on isot taskut aarteille! Tänä keväänä mallistossa on oikein herkullinen oranssi frotee. Oranssi väri ei ole kiljuva oranssi vaan hieman hillitty - erittäin kaunis. Höysteenä näissä on turkoosi, joka sopii oikein hyvin tähän väriin. Baggy- ja tight -pantseissa on säädettävä kuminauhavyötärö, joten nämä sopivat masuun kuin masuun.
 

 Jumpsuitit ovat hitti! Tämä keltainen haalari on valmistettu aurinkoisen keltaisesta neuloksesta. Neuloksen pinta on farkkukankaan tyylinen. Hihansuissa on kermanvalkoiset pitkät resorit, jotka voi ensin kääräistä kaksinkerroin. Hupussa on siniruudullinen vuori.

 
Kukallinen haalari on valmistettu ohuesta puuvillakankaasta ja olalla on lilat, joustavaa pitsiä olevat olkaimet. Oikean puoleinen haalari on vispipuuron punaista neulosta (sama materiaali kuin keltaisessa jumpsuitissa). Kanttaukset ovat hieman oranssiin vivahtavan punaiset. Napit ovat lilat.
 
 
                                                  Alban hupparit ovat todella suosittuja. Miksiköhän??
 
Mitoituksesta: Vertasin baggypantseja, crawlerseja sekä hupparia tämän talven mallistoon, niin mitoitus on kokolailla sama. Kevään malliston lahkeissa on n. 1 cm vähemmän pituutta kuin talven mallistossa.
 
Enjoy for cute clothes! 
AlbaBabYn valikoiman löydät täältä AlbaBabY

torstai 24. tammikuuta 2013

Molon kevään vaatteista

Tänään tupsahti tupahan Molon välikausivaatteet. Materiaalit ovat näissä hieman muuttuneet viimevuodesta ja sormituntumalla ovat ihanan pehmeitä ja notkeita. Ennenkaikkea softshell takki ihastuttaa; se on aivan ihanan notkea, pehmyt ja keveä. Viime vuoden takissa oli fleecevuori ja se teki siitä jäykemmän.  Tämä sitruunankeltainen takki sopii kivasti Molon farkkukuosisen välikausihousun kanssa yhteen.
 
Kuvassa lapsi on n. 126 cm pitkä ja hänellä on 128 cm softshell ja housut. Takki menisi tämän kevään, mutta on aavistuksen niukka hihanpituudelta. Leveydeltä kyllä riittäisi tälle hoikalle tytölle. Jos haluaa, että takki mahtuisi vielä syksyllä, niin silloin pitäisi ottaa 140 cm takki.  
 
 
 Tässä kuvassa on 140 cm takki ja tämä on makuuni hieman liian leveä. Hihan pituutta saa kivasti säädettyä hihansuussa olevalla tarrakiristyksellä, joten siitä ei ole haittaa.
 

Haven mallin housuissa on kuminauhakiristys vyötäröllä ja käyvät monenlaiselle vartalotyypille. Hoikalle lapsellekin istuvat kivasti eikä näytä säkiltä. Housuissa on irroitettavat kumiset jalkalenksut.
 
Kevään farkku on talven farkkukuosia hieman raikkaampi ja kepeämpi väritykseltään.

Lapsen suusta kuultua: "Äiti, näähän on ihan poikien housut."
"Mutta tämä takki on ihan tyttöjen ja poikien. Keltaista voi käyttää ihan kaikki. "
 "Äiti, tää takki tuntuu tosi hyvälle, mä haluun tän. "
 

Onko Teidän mielestä tuo farkkukuosinen housu poikien vai käykö molemmille? Entäs rainbow ja snow denim hopla takit?
Hopla takeissa materiaalit ja ominaisuudet ovat samat kuin Polly haalareissa. Viime vuoteen verrattuna materiaali on pehmeämpi ja miellyttävämpi. Vesipilari on 5 000 mm, joka takaa vedenpitävyyden. Takeissa on verkkovuori sekä hieman viistoon ommeltu vetoketju.
Välikausihaalareita on neljää väriä tänä vuonna. Musta Polly tulee Jeriikan ensi viikolla.  



 
Valikoimassa on myös tuulipukumaiset housut. Näissä vesipilari on 3 000 mm. Kangas on tosiaan hyvin tuulipuvun tapaista ja näissä on ohut, liukas vuorikangas. Erinomaiset esim. kevään lämpöisemmille päiville, kun välikausihaalari on jo liian lämmin. Housut suojaavat kosteudelta ja lialta olematta liian kuumat.

 
Tässä pieni otos Molon ss13 sisävaate valikoimasta:




 
 Pojille on printtipaitoja, joissa on aiheena futis, vanhat autot, ralli jne.


 Molon vaatteet löydät Jeriikasta Molo Kids -tuoteryhmästä.