sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Angry Birds kakkua

Millaisia synttärikakkuja Teillä tehdään? Meillä saa lapset aina toivoa haluamaansa kakkua ja sitä sitten yhdessä tehdään. Tänä vuonna Sankari pohti tovin, kumpi on kivempi Kärpät - vai Angry Birds kakku. Tirpat vei voiton ja työn pariin. Teimme yhteensä seitsemän kääretorttupohjaa, joista osa jäi aikuisten synttäreitä varten. Leikkaan kääretorttupohjista ympyrät irtopohjavuoan reunusta apuna käyttäen ja kasaan kakun irtopohjavuokaan, näin pysyy hyvin kuosissaan. Kakun täytimme vadelmamoussella sekä kuningatarmoussella. Kuningatarmousseen testasin ranskan kermaa, flora vispiä ja maustamatonta jugurttia - randomilla, kuten Sankari totesi ;D. Näistä tulikin hyvä yhdistelmä!

  Lapset kovasti odottivat, että päästään tekemään kuvaa. Kakku oli ollut muutaman tunnin vuoassa ja ajattelin, että kurkataan, josko olisi hyytynyt riittävästi. No huonostihan siinä kävi ja vähän levahti, ei onneksi paljoa. Kakku takaisin hyytymään jääkaappiin ja koristelu jäi seuraavaan päivään.

Kuva tehtiin marsipaanista, vaikka olen lukenut sen käsittely hankaluuksista. Mikä yllätys, että marsipaania olikin todella helppo käsitellä. Reilusti alle tomusokeria, vähän kaulimeen ja sileä levy syntyi hetkessä. Tässä kuva luomuksesta:

4 kommenttia:

  1. Kiva kakku!!
    Meilläkin syötiin tänään Angry birds kakkua - taitaa olla nyt aika suosittu aihe :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Miima!
      Taitaa olla aikas in =) Ja tällä aiheella säästyttiin monelta vänkäykseltä, kun pöydän ääressä istui kuitenkin eniten Ilves-Tappara -faneja...

      Poista
  2. Huomasin tänä vuonna, että hyydykekakut tekevät paljon paremmin kauppansa kahvipöydässä kuin tavalliset täytekakut. Noihin mahtaviin marsipaani/sokerimassa -kuorrutteisiin en ole vielä ehtinyt perehtymään, mutta upealta tuokin vihainen lintu näyttää. Pitää varmaan kunnostautua ja alkaa seuraaviin juhliin askarrella jotain kivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyydykekakut ovat todellakin suosittuja ja ne tekee todella nopeasti. Liivatteen sekoittamisessa vaan kannattaa olla tarkkana, ettei tule kokkareita. Kunhan tästä ehdin, niin laitan seuraavien kakkujen satoa ;D Näistä eri massoista tekee todella kivoja koristeita ja aikas helppojakin. Eikun testailemaan Kati!

      Poista